Syksyllä istutettavat kukkasipulit, amaryllikset ja pioninjuurakot - tilaa turvallisesti kotimaisesta verkkokaupasta!
Kaikki siemenet eivät tarvitse esikasvatusta ja ehtivät hyvin satoikäisiksi suoraan maahan kylvettyinäkin. Listasimme 5 helppoa siemenestä kasvatettavaa vihannesta, joita voi kasvattaa niin ruukussa, lavakauluksessa kuin kasvimaallakin.
Nopeakasvuinen pinaatti tarvitsee kasvaakseen vain ravinteikkaan maan, vettä ja valoa. Siemen itää noin 1-2 viikkoa, mutta taimi kasvaa nopeasti ja satoa voidaan kerätä käytön mukaan. Pinaattia voidaan kylvää kasvukauden aikana useita kertoja, mutta pieni tauko kannattaa pitää heinäkuussa, sillä silloin taimet alkavat kukkia helposti. Pinaatin voi myös kylvää syksyllä, jolloin satoa saadaan jo alkukesästä.
Tilaa pinaatin ja muiden vihannesten siemenet verkkokaupassa
Maukas retiisi kannattaa kylvää jo heti toukokuulla, kun maa on alkanut lämmetä. Retiisi kasvaa nopeasti ja on helppo kasvattaa siemenestä, kun vain muistaa, että kasvualusta pysyy kosteana koko kasvatuksen ajan. Liian kuivassa maassa mausta tulee kitkerä. Säännölliset kylvöt takaavat koko kaudeksi satoa. Siemenestä sadonkorjuuseen menee noin 1–1,5 kk.
Herneet voidaan kylvää joko suoraan kasvupaikalleen tai esikasvattaa niitä muutama viikko. Siemen vaatii lämpimän kasvualustan, koska liian kylmässä maassa herneen siemen mätänee helposti. Siemenestä satokypsäksi paloksi herneellä menee noin 2 kk. Rennot versot vaativat tuentaa. Syksyllä ravinteikas kasvusto kannattaa kääntää penkkiin, koska se lisää maan typpipitoisuutta.
Monet salaattilajikkeet kasvavat nopeasti ja niitä kannattaakin kylvää parin viikon välein, jolloin satoa riittää koko kesäksi. Salaatinlehtiä voidaan poimia käyttöön tarpeen mukaan pitkin kesää. Salaatti kasvaa parhaiten aurinkoisella kasvupaikalla. Kasvualusta saa olla hiekkapitoinen, multava ja vettä pidättävä. Aikaa kylvöstä sadonkorjuuseen menee lehtisalaateilla noin 5 viikkoa ja keräsalaateilla noin 8 viikkoa.
Lämpöä rakastavat pavut voidaan kylvää suoraan avomaalle, kun maan lämpö on vähintään 10°C (härkäpavut 5°C). Liian kylmässä maassa siemen mätänee. Jos satoa halutaan aikaistaa, voidaan papuja esikasvattaa sisällä muutaman viikon ajan.
Liity kasvavaan puutarhaharrastajien joukkoon ja tilaa Mustila Puutarhan uutiskirje. Saat hyödyllisiä vinkkejä, kasvatusohjeita, tietoa uusimmista tuotteistamme ja kiinnostavista tarjouksista.