Julkaistu , julkaisija

Puutarhakummit

Meillä on ollut kunnia toimia tämän kevään aikana paikallisen elimäkeläisen Peippolan päiväkodin puutarhakummeina. Keväällä kävimme päiväkodilla kylvämässä erilaisia kasvien siemeniä ja kevään lämmettyä olimme viime viikolla kunnostamassa ja istuttamassa lasten kanssa taimia ulos.

peippolan_paeivaekoti-4542peippolan_paeivaekoti-4545Peippolan_paeivaekoti-4529

Ei voi kun ihailla lasten kekseliäisyyttä, kuinka kätevästi penkkien kunnostus ja vanhojen taimien siirto penkistä toiseen kävi pienten lapioiden ja kuorma-autojen kanssa. kasvien siirron jälkeen lisäsimme hieman uutta multaa lavoihin ja lapset pääsivät istutuspuuhiin. Auttavia käsiä oli niin paljon, että istutus oli hetkessä hoidettu ja jäljellä oli vain selkeästi lasten mielestä se paras osuus; kastelu. Pienet kastelukannut kantajineen kulkivat vesipisteeltä lähes juoksujalkaa taimien luokse ja taimet saivat varmasti parhaan mahdollisen kasvuunlähdön näiden pikkupuutarhureiden avulla.

 

peippolan_paeivaekoti-4548

peippolan_paeivaekoti-4565

Tulevana sunnuntaina 27.5. vietetään Mustilassa Lasten päivää, mutta me tapasimme päiväkodin lapset jo tänään kummipuun istutuksen merkeissä. 12 pientä käsiparia auttoivat koristeomenapuu 'Rixi'n istutuksessa Peterin puistossa. Selvästi jo tottunein ottein ensin irroitettiin ruukku ja puun päästyä omaan istutuskuoppaansa päälle kasattiin multaa. Lapsille jäi varmasti mukava muisto päivästä ja puu muistuttaa joka kevät kauniilla kukinnallaan sekä syksyllä koristeellisilla omenillaan.

 

peippolan_paeivaekoti-4913peippolan_paeivaekoti-4723peippolan_paeivaekoti-4902

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti