Julkaistu , julkaisija

Vuoden vihannes 2019 ovat juurikkaat

 

Vuoden vihannes ovat juurikkaat eli puna-, kelta-, valko- ja raitajuurikkaat sekä niiden muunnokset. Vuoden vihanneksen valitsevat yhdessä Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry, jotka tänä vuonna haluavat antaa erityishuomiota juuri ravintorikkaille ja värikylläisille juurikkaille.

 

Jo antiikin kreikkalaiset osasivat arvostaa juurikkaita. Tosin siihen aikaan tarjolla oli vain valko- ja keltajuurikkaita. Punajuurikkaat syntyivät paljon myöhemmin, jalostuksen seurauksena.
Juurikkaat sisältävät runsaasti kivennäisaineita, folaattia sekä muita vitamiineja, antioksidantteja ja paljon kuitua.  Juurikkaat ovat tällä hetkellä hyvinkin trendikkäitä upean maun, vahvojen värien, monikäyttöisyyden sekä sisältämiensä ravintoaineiden takia. 

juurekset-2_m
Juurikkaat ovat upeita kevään varhaisvihanneksia. Monipuolisina ne sopivat moneen ruokaan. Keitetty tai uunissa paahdettu juurikas sopii raasteeksi tai vaikka viipaloituna ja marinoituna erilaisiin salaatteihin. Erityisesti punajuuri sopii hyvin yhteen esim. vuohenjuuston tai sinihomejuuston kanssa.  Sosekeitot, risotto, padat, uunissa paahdettuna, säilöntään ja jopa leivontaan. Keitettäessä raitajuuren raidat ”haalistuvat” vaaleanpunaisiksi. Raitajuuri onkin eleganteimmillaan kevyesti kypsennettynä, paperinohuina marinoituina siivuina. Juurikkaiden nuoria lehtiä voi käyttää salaatissa. 

keltainen_juurikas_nostettu

Juurikkaat ovat helppoja kasvattaa. Eivät vaadi esikasvatusta vaan ne voidaan kylvää suoraan kasvupaikalle.  Juurikkaat ovat mehevimmillään satokaudella heinäkuusta lokakuuhun. Tutustu valikoimamme juurikkaisiin, josta löytyy myös kulttuuriperintö- sekä luomulajikkeita. 

valkojuurikas_albina_vereduna  keltajuurikas_pakkauspunajuurikas_pakkaus

Punajuurikas Bull's Blood

Punajuurikas 'Crosbys Egyptian'

Kulttuuriperintölajike Punajuurikas 'Chioggia'

Punajuurikas 'Detroid Dark Red 2'

Luomu punajuurikas F1 'Boro'

Punajuurikas 'Forono'

Valkojuurikas 'Albina Vereduna'

Kulttuuriperintölajike Keltajuurikas 'Burpees Golden'

 

 

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti