Daalioiden kasvattaminen ei ole vaikeaa, kun muistaa muutaman perusasian. Daaliat rakastavat lämpöä, säännöllistä kastelua ja ravinteita.
Daaliapenkin perustaminen lähtee suunnittelusta. Se, mitä daalioita omaan puutarhaan valitsee, riippuu tietenkin täysin omista mieltymyksistä kasvien värien, koon kuin mallinkin suhteen.
Floristimme Elisa kokosi kauniin kukkapenkin, jossa yhdistyvät sopusoinnussa daaliat ja ihanat, pitkään kukkivat kesäkukat.
Leikkokukkapuutarhojen suosio on kasvanut viime vuosina valtavasti. Eikä ihme; onhan leikkokukiksi sopivia lajeja laaja kirjo niin yksi- kuin monivuotisissa kukissa ja pensaissa.
Alppiruusut viihtyvät parhaiten metsäpuutarhassa, jossa ne saavat mäntyjen välistä siivilöityvää hajavaloa ja jossa puut suojaavat niitä kevätahavalta ja suoralta auringonpaisteelta.
Siementen esikasvatus sisällä nopeuttaa kasvuun lähtöä. Pitkän kasvukauden vaativat lajit kannattaa kylvää jo tammi-helmikuussa, monille lajeille riittää lyhyempi esikasvatus. Tarkista suositus siementen tiedoista.
Koulimisella tarkoitetaan sitä, että taimet istutetaan isompaan ruukkuun ja entistä harvempaan. Näin kasvavilla taimilla on riittävästi tilaa ja ne pääsevät kehittymään.
Keväällä kukkivat kukkasipulit - kuten tulppaanit, laukat ja narsissit - istutetaan maan ja ilmojen viilennyttyä syksyllä.
Kukkasipuleiden kauneudesta voi nauttia myös parvekkeella, patiolla tai vaikkapa ikkunalaudalla, kun istutat sipulit ruukkuihin.