5 + 1 tapaa istuttaa kukkasipulit

Julkaistu , julkaisija

5 + 1 tapaa istuttaa kukkasipulit

 

kukkasipulit-4395

Huomioimalla muutamia asioita istutuksessa, saat kevään kukkaloistosta enemmän irti. Kukkasipulit viihtyvät ja kukkivat parhaiten aurinkoisessa tai puolivarjoisessa paikassa. Kasvupaikkaan kannattaa kiinnittää huomiota ainakin sen verran, että maaperä olisi hyvin lannoitettua ja vettä läpäisevää. Lannoitteeksi sopii parhaiten hitaasti liukenevat lannoitteet, kuten luujauho tai kukkasipuleille erikseen tarkoitettu lannoite, jota voidaan antaa sekä syksyllä, että keväällä. Istutusajankohta kannattaa suunnitella niin, että sipulit ehtisivät hieman juurtua ennen kasvukauden päättymistä, mutta kuitenkin niin, että kukkasipuli ei ehtisi itämään. Sipuleiden istutussyvyys vaihtelee sipulin koon mukaan, mutta hyvä yleisohje on istuttaa sipulit syvyyteen, joka on kolme kertaa sipuleiden korkeus. Hyvänä apuna tähän toimii sipuleiden istutusrauta, jossa on valmis mittataulukko valmiina.

 

Kukkasipuleiden valikoima on valtava. On tulppaaneja, jotka tuovat klassista kauneutta jokaiseen pihaan, kauniita ja kestäviä narsisseja ja laukkoja, jotka eivät maistu myyrille, pieniä, huolettomia sipuleita, kuten helmililjoja, kevättähtiä ja lumikelloja, joita on helppo istuttaa vaikka nurmikolle tai puiden alle leviämään itsekseen. Käyttömahdollisuudet ovat lähes rajattomat.

kukkasipulit-3211

1. Istuta sipulit maahan ryhmiksi. Yksi yleisimmistä tavoista istuttaa kukkasipuleita, on istuttaa ne omiksi ryhmikseen. Samankorkuisia sipuleita voi yhdistellä eri värisiksi istutusryhmiksi tai istuttaa vain yhtä lajiketta omaksi ryhmäkseen. Esimerkiksi klassisen kauniit valkoiset tulppaanit, kuten lajike Purissima tai narsissi ’Thalia’ istuvat mainiosti havuistutusten joukkoon. Vaihtoehtoisesti yhdistelemällä villejäkin väriyhdistelmiä saa kevään ensimmäisistä kukkijoista värikästä energiaa päivään.

 

kukkasipulit-4406


2. Istuta sipuleita sinne tänne kukkapenkkiin. Toinen vaihtoehto on luoda niittymäistä tunnelmaa istuttamalla erilaisia kukkasipuleita sinne tänne erilaisille istutusalueille. Yksittäiset tulppaanit, narsissit ja laukat toimivat hyvin katseenvangitsijoina noustessaan keväällä sieltä täältä kukkapenkistä tai pensas- ja havuryhmistä.


3. Istuta sipuleita nurmikolle. Viimeistään tässä vaiheessa kannattaa ottaa avuksi sipulinistutin, jolla kukkasipuleiden istutus ja oikean istutussyvyyden tarkistaminen helpottuu. Sipulinistuttimella on helppo tehdä nurmikkoon sopivan kokoinen aukko, johon sipulit painetaan napakasti pohjalle ja irroitettu multa nurmikkoineen painetaan takaisin sipulin päälle. Monet pikkusipulit, kuten helmililjat, lumikellot ja krookukset sopivat hyvin istutettaviksi nurmikolle, jossa ne leviävät itsekseen siementen ja sivusipuleiden avulla. Monien pikkusipuleiden lehdistö kestää myös tallausta.

 

kukkasipulit-4381

4. Istuta sipuleita puiden alle. Kukkasipulit antavat väriä ja iloa myös puiden alle istutettuina. Lisäksi pienillä sipulikasveilla saa väriä paikkoihin, jossa esimerkiksi nurmikko ei kasva. Esimerkiksi hedelmäpuiden juurille istutetut pikkutulppaanit ja krookukset saavat levitä rungon vierestä vapaasti suuremmalle alalle latvusten alle ja esimerkiksi nurmikolle.

 

5. Istuta sipulit ruukkuun. Kevään väriloisto kukkasipuleilla onnistuu myös paikoissa, missä sipuleita ei voida istuttaa maahan tai halutaan ajoittaa kukinta johonkin tiettyyn aikaan. Ruukkuistutuksessa kannattaa huomioida, etä ruukku on tarpeeksi iso ja sipulit eivät jää liian märkään maahan talveksi. Ruukkuun voi istuttaa joko samankokoisia sipuleita yhtä tai useampaa lajia tai isoja ja pienempiä sipuleita eri tasoihin. Ihanteellisin lämpötila kukkasipuleiden talvetukseen on noin +1-+9 astetta. Sipuleiden juuristo kehittyy noin kolmen kuukauden kylmäjakson jälkeen, joten niitä voi ajoittaa kukkimaan keväällä eri aikoihin esimerkiksi pääsiäiseksi tai vapuksi. Kukinta alkaa noin kolmen viikon päästä, kun sipulit on nostettu lämpimään. 

kukkasipulit-4384

 

+1 Kun sipulit jäävät istuttamatta. Kestävää kauneutta on mahdollista saada, vaikka kukkasipulit jäisivätkin istuttamatta. Tulppaaninmallinen koriste joko omalla jalalla tai roikkuvana takaa puutarhaan, terassille tai parvekkeelle läpi vuoden jatkuvan kukinnan. Eivätkä nämä maistu myyrillekään.

 

kukkasipulit-4401

 

 

 

 

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti