Unikon siemenet

Siemenestä kasvatetut, yksivuotiset unikot ovat helppoja ja nopeakasvuisia, pölyttäjäystävällisiä kesäkukkia, jotka ihastuttavat kauneudellaan niin kukkapenkeissä kuin -niityilläkin. Kauneimmillaan unikot ovat kukkiessaan omalla kasvupaikallaan, jolloin ne pääsevät oikeuksiinsa lempeän kesätuulen huojutellessa varsia ja terälehtiä. Unikon kukat sekä niiden siemenkodat sopivat myös leikkokukiksi. Kukille paras maljakkokestävyys saadaan, kun ne poimitaan nuppuisina. Unikonsiemenet sopivat mausteeksi ja leivontaan.


Unikon siemenet kylvetään kasvupaikalleen mullan pinnalle huhti-toukokuussa ja ne kukkivat samana vuonna kylvöstä heinä-elokuulla. Jos kukan annetaan muodostaa siemeniä, kylväytyy se kasvupaikalleen itsestään ja saat nauttia unikoiden kukinnasta tulevinakin vuosina. Kylvöjä voidaan ajoittaa useampaan erään, jolloin kukinta-aika on pidempi.


Paras kasvualusta unikolle on hyvin melko laiha, vettäläpäisevä, aurinkoinen, jopa paahteinen kasvupaikka. Unikon juuret ovat herkkiä mätänemään, joten seisovaa vettä ne eivät siedä. Liian ravinteikas maaperä saa unikon muodostamaan lehtiä ja kukinta jää vähäisemmäksi.
 

Siemenestä kasvatetut, yksivuotiset unikot ovat helppoja ja nopeakasvuisia, pölyttäjäystävällisiä kesäkukkia, jotka ihastuttavat kauneudellaan niin kukkapenkeissä kuin -niityilläkin. Kauneimmillaan unikot ovat kukkiessaan omalla kasvupaikallaan, jolloin ne pääsevät oikeuksiinsa lempeän kesätuulen huojutellessa varsia ja terälehtiä. Unikon kukat sekä niiden siemenkodat sopivat myös leikkokukiksi. Kukille paras maljakkokestävyys saadaan, kun ne poimitaan nuppuisina. Unikonsiemenet sopivat mausteeksi ja leivontaan.

 

Unikon siemenet kylvetään kasvupaikalleen mullan pinnalle huhti-toukokuussa ja ne kukkivat samana vuonna kylvöstä heinä-elokuulla. Jos kukan annetaan muodostaa siemeniä, kylväytyy se kasvupaikalleen itsestään ja saat nauttia unikoiden kukinnasta tulevinakin vuosina. Kylvöjä voidaan ajoittaa useampaan erään, jolloin kukinta-aika on pidempi.

 

Paras kasvualusta unikolle on melko laiha, vettä läpäisevä, aurinkoinen, jopa paahteinen kasvupaikka. Unikon juuret ovat herkkiä mätänemään, joten seisovaa vettä ne eivät siedä. Liian ravinteikas maaperä saa unikon muodostamaan lehtiä ja kukinta jää vähäisemmäksi.

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
37 - 45 / 45 tuloksesta

Silkkiunikko 'Falling in love'

4,50
Tuote on ostettavissa

Uusi Silkkiunikko 'Shirley'

2,90
Tuote on ostettavissa

Uusi Silkkiunikko 'Vild'

3,90
Tuote on ostettavissa

Silkkiunikko 'Dawn Chorus'

4,55
Tuote on ostettavissa

Silkkiunikko 'Love Affair'

4,90
Tuote on ostettavissa

Siperianunikko väriseos

4,30
Tuote on ostettavissa

Unikko 'Lauren's Grape'

6,50
Saatavuus, Myynti alkaa 2 2025

Tarhaidänunikko

3,30
Tuote on ostettavissa

Sulkaunikko 'Lilac Pompom'

4,30
Tuote on ostettavissa
37 - 45 / 45 tuloksesta