Alppiruusujen koti löytyy Mustilasta

Alppiruusut uinuvat vielä talviuntaan, vaikka kevät tuntuukin etenevän jo hurjaa vauhtia. Viime keväänä kukinta aikaistui reilulla kymmenellä päivällä ja paras aika alppiruusujen ihailuun oli jo touko-kesäkuun vaihteessa. Tänä vuonna jää nähtäväksi, milloin alppiruusujen kukinta alkaa, mutta poikkeuksellisen leutojen säiden vaikutuksesta kevään ensimmäiset kukkijat, pähkinäpensaat, aloittivat kukinnan jo helmikuun alkupuolella. 

Arboretum Mustilan perusti valtioneuvos A. F. Tigerstedt Mustilan kartanon länsipuolella sijaitsevalle Kotikunnaan mäelle. Ensimmäiset istutukset tehtiin 1902. Tarkoituksena oli tutkia ulkomaisten havupuiden viihtymistä metsäpuuna verrattuna kotimaisiin puulajeihin.  Arboretumin historian alusta asti Tigerstedt oli kuitenkin kiinnostunut puista myös esteettisesti ja koetoiminta laajeni nopeasti myös lehtipuihin ja koristepensaisiin. Valtioneuvoksen apuna oli hänen poikansa C. G. Tigerstedt, joka jatkoi isänsä työtä ja perusti Arboretumiin uusia alueita, mm. kuuluisan Alppiruusulaakson, "puutarhataiteen kokeilualueen".

Alppiruusut Mustilaan tuonut Carl Gustav Tigerstedt neuvoi poikaansa Peter'iä vuonna 1956 näillä sanoin: "Jos tulevaisuudessa ryhdyt kasvinjalostajan työnsaralle, uskon, ettet voi epäonnistua kestävien alppiruusu -lajikkeiden jalostuksessa. Olen kokeillut eri lajeja yli 30 vuoden ajan ja ne, jotka kestävät talvisodan pakkaset, voisivat antaa hyvän kestävyysperustan risteytysjalostukselle". Isänsä jalanjälkijä seurannut Peter M.A. Tigerstedt toimi vuosina 1970-2000 kasvin- ja metsänjalostuksen professorina Helsingin yliopistossa ja aloitti alppiruusujen jalostustyön Helsingin yliopiston ja Arboretum Mustilan yhteistyönä. Tästä yhteistyöstä on syntynyt noin 20 uutta suomalaista ainavihantaa lajiketta ja viimeksi myös 4 uutta atsaleaa.
Uusien lajikkeiden jalostuksessa suurin työ ovat mittavat kenttäkokeet, joista vanhin ja tärkein on Helsingin kaupungin Etelä-Haagan alppiruusukoe. Mustilassa alkuunpantu työ jatkuu edelleen Mustilassa ja varsinkin Suomessa perustetun Rhododendron-kerhon puitteissa.

Arboretum Mustilan alppiruusulaaksossa kasvaa kaikkiaan noin 50 alppiruusulajia ja yhtä monta lajiketta, sekä lisäksi tuhansia lajien välisiä risteytyksiä. Tärkeimpänä näistä voidaan pitää Mustilan alppiruusua (Rhododendron brachycarpum var. tigerstedtii). Tämä sitkeä alppiruusu kesti talvisodan aikana jopa ankaran -43,5 asteen pakkasen. Se on talvenkestävyytensä ansiosta toiminut lähes kaikkien Suomessa jalostettujen alppiruusujen kantaäitinä ja sitä pidetään maailman kestävimpänä alppiruusuna.

Yhdistelemällä luonnon omaa kasvillisuutta, puutarhakasveja, puita, pensaita ja muita luonnon elementtejä, kuten kiviä, rakentuu pihan hieman varjoisemmalle puolelle oma pieni arboretum, joka mukailee metsäpuutarhan ajatusta. Alppiruusulaaksomaisen tunnelman saa yhdistelemällä erikokoisia ja -mallisia alppiruusuja.

Uusin jalostettu alppiruusulajike on ’Suomi 100’. Jalostajansa professori Peter M.A. Tigerstedt halusi antaa lajikkeelle nimen Suomen juhlavuoden kunniaksi. Se on ensimmäinen virallisesti rekisteröity kotimainen keltakukkainen alppiruusu, jonka kukat ovat sävyltään lempeän vaaleat, esikonkeltaiset. Keltakukkaisten kylmänkestävien alppiruusujen kehitystyö on ollut haasteellista ja tämä kaunotar onkin 20 vuoden jalostustyön tulos. Kukinta on useimpia kotimaisia lajikkeita varhaisempi ja alkaa jo touko-kesäkuun vaihteessa. Pensas kasvaa arviolta 1,5-2 metrin korkuiseksi.  

Marjatanalppiruusu 'P.M.A. Tigerstedt' on korkea, pysty ja harvahko pensas. Suurissa, valkoisissa kukissa on verenpunaiset täplät nielussa. Kasvutapa muistuttaa pikkupuuta. Lajike on erittäin kestävä ja sietää hyvin erilaisia olosuhteita, jopa kuivuutta jonkin verran. Se kasvaa kymmenessä vuodessa reilun 1,5 metrin korkuiseksi. Varjossa siitä tulee helposti harottava pensas, mutta valoisammalla paikalla se kasvaa sopusuhtaisemmaksi, leveäksi ja korkeaksi pensaaksi. 'P. M. A. Tigerstedt' on nimetty professori Peter M. A. Tigerstedtin mukaan, joka johti alppiruusujen ja atsaleojen jalostusohjelmaa Helsingin yliopistossa yhteistyössä Arboretum Mustilan kanssa 1973–2000. Lajikkeen emona on ollut mustilanalppiruusu (R. brachycarpum var. tigerstedtii) ja pölyttäjänä valkokukkainen muoto virginianalppiruususta (R. catawbiense var. album 'Glass').

Kääpiöalppiruusu 'Vieno' on erittäin voimakkaasti lamoava pensas, jolla on kauniit lehdet. Kukinto on päältä roosa ja sisältä kellertävä, vaikutelma on lähes persikanvärinen. Se kasvaa vain noin 60 cm korkeaksi ja sopii hyvin suurempien alppiruusujen seuraksi.

Alppiruusujen kanssa happamassa maassa viihtyviä kasveja ovat mm. pienet havut, kuten tuijat ja matalakasvuiset pihdat sekä hortensiat, jouluruusut, saniaiset ja kuunliljat. Pensasmustikkakin kuuluu happamassa maassa viihtyviin, jos vain valoa on tarpeeksi. Köynnöksistä sopivia ovat esim. köynnöshortensia ja kiinanlaikkuköynnös. Varsinkin pystykasvuisten alppiruusujen alle kannattaa istuttaa maanpeittokasveja. Ikivihreä, varjossa viihtyvä pikkutalvio, rönsyakankaali, varjoyrtti, kevätkaihonkukka ja suikeroalpi sopivat hyvin, samoin valkotäpläimikkä, taponlehti ja alaskankleitonia.