Kurjenpolvet

Kurjenpolvet

Ihastuttavan kauniit kukat, suuri kukkien määrä, tuuheakasvuisuus, helppohoitoisuus ja kestävyys ovat esimerkkejä kurjenpolvien hyvistä ominaisuuksista. Kurjenpolvet ovat ihana lisä jokaiseen puutarhaan. Ne sopivat hyvin yhteen useimpien kasvien kanssa. Kurjenpolvista löytyy matalakasvuisia lajikkeita jotka sopivat kivikkoon ja jopa ruukkuihin, mutta myös korkeampikasvuisia lajikkeita jotka sopivat perennaryhmiin korkeampien perennojen seuraksi, maanpeittokasveiksi esimerkiksi metsäpuutarhaan tai reunuskasveiksi kulkuväylien yhteyteen. Ruusujen aluskasveiksi kurjenpolvet ovat aivan erinomainen vaihtoehto. Kurjenpolvet tuovat keväästä syksyyn paljon väriä puutarhaan. Jotkut lajit ja lajikkeet kukkivat keväällä, toiset loppukesästä ja useat jopa koko kesän. Monet kurjenpolvet kukkivat pidempään tai syksymmällä jopa uudestaan jos kukkineet versot leikkaa pois. Leikkaaminen saa myös lehdistön tuuhenemaan. Kukkien suhteen värivalikoimaa löytyy valkoisesta ja vaaleanpunaisesta, liilanpunaisen sekä sinisen eri sävyihin, jopa tumman liilaan. Kurjenpolvien kukat houkuttelevat kohtalaisesti päiväperhosia. Peurat ja jänikset jättävät kurjenpolvet yleensä rauhaan. 

 

Kurjenpolvet viihtyvät auringossa tai puolivarjossa. Kurjenpolvien lehdet ovat luonteenomaisesti sormiliuskaiset. Mitä kapealiuskaisemmat lehdet, sitä enemmän valoa kurjenpolvi tarvitsee. Kasvualusta saisi olla kosteutta pidättävä, humuspitoinen, keskiravinteinen, vettäläpäisevä. Kurjenpolvien juuristo ei kestä liian tiivistä ja märkää maata. Kohopenkki onkin monelle kurjenpolvelle hyvä vaihtoehto. Kasvualustan olisi hyvä olla 30 cm paksu. Kuivuutta kohtalaisesti kestäville lajeille ja lajikkeille hieman ohuempikin multakerros riittää.   

 

Kurjenpolvet ovat saaneet nimensä siitä että kapeiden varsien nivelkohta muistuttaa pitkä- ja ohutkoipisten kurkien polvea.  Toisaalta joidenkin kurjenpolvien lohkohedelmissä on niiden kuivuessa siemenen sinkoava nokkalaite joka näyttää kurjen nokalta. Englannin kielellä kurjenpolvi onkin tästä syystä cranesbill eli kurjen nokka.