Unikot

Siemenestä kasvatetut, yksivuotiset unikot ovat helppoja ja nopeakasvuisia, pölyttäjäystävällisiä kesäkukkia, jotka ihastuttavat kauneudellaan niin kukkapenkeissä kuin -niityilläkin. Kauneimmillaan unikot ovat kukkiessaan omalla kasvupaikallaan, jolloin ne pääsevät oikeuksiinsa lempeän kesätuulen huojutellessa varsia ja terälehtiä. Unikon kukat sekä niiden siemenkodat sopivat myös leikkokukiksi. Kukille paras maljakkokestävyys saadaan, kun ne poimitaan nuppuisina. Unikonsiemenet sopivat mausteeksi ja leivontaan.


Unikon siemenet kylvetään kasvupaikalleen mullan pinnalle huhti-toukokuussa ja ne kukkivat samana vuonna kylvöstä heinä-elokuulla. Jos kukan annetaan muodostaa siemeniä, kylväytyy se kasvupaikalleen itsestään ja saat nauttia unikoiden kukinnasta tulevinakin vuosina. Kylvöjä voidaan ajoittaa useampaan erään, jolloin kukinta-aika on pidempi.


Paras kasvualusta unikolle on hyvin melko laiha, vettäläpäisevä, aurinkoinen, jopa paahteinen kasvupaikka. Unikon juuret ovat herkkiä mätänemään, joten seisovaa vettä ne eivät siedä. Liian ravinteikas maaperä saa unikon muodostamaan lehtiä ja kukinta jää vähäisemmäksi.
 

Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Pioniunikko 'Rose Feathers'

3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Pioniunikko 'Crimson Feathers'

3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Oopiumunikko 'Swansdown'

4,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko 'Bridal Silk'

Papaver rhoeas 'Bridal Silk'
5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Kaliforniantuliunikko

Eschscholzia californica
2,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Kaliforniantuliunikko 'Thai Silk Rose Chiffon'

4,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Sulkaunikko 'Danebrog'

Papaver somniferum
3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Oopiumiunikko 'Bread Seed Poppy'

4,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Kaliforniantuliunikko 'Red Chief'

5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Oopiumiunikko 'Polycephalum'

3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Oopiumiunikko 'Hungarian Blue'

Papaver somniferum
3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Pioniunikko 'Black Dragon'

Papaver somniferum 'Black Dragon'
5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko 'Shirley Single'

5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Idänunikko 'Coral Reef'

4,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko

3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko 'American Legion'

5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko 'Shirley Double'

Papaver rhoeas
3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Turkinunikko 'Lady Bird'

Papaver commutatum
3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Kaliforniantuliunikko 'Purple Gleam'

Eschscholzia californica
4,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko 'Pandora'

Papaver rhoeas
5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Oopiumiunikko 'The Giant'

Papaver somniferum 'The Giant'
3,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Silkkiunikko 'Mother of Pearl'

Papaver rhoeas
5,80
Tuote on tilapäisesti loppunut

Pioniunikko

Papaver somniferum
2,80
Tuote on tilapäisesti loppunut