Julkaistu , julkaisija

Ihastuttavat daaliat palkitsevat kasvattajansa

Daaliat ovat yksi puutarhan takuuvarmoista väripilkuista. Niistä löytyy aivan varmasti jokaiselle sopivia värejä ja muotoja. Daaliat ovat edukseen kukkapenkeissä muiden kasvien kanssa. Ne ovat kauniita myös ruukuissa.

daaliat_blogi3-

Daalioiden kasvattaminen ei ole vaikeaa, kun muistaa muutaman perusasian; ne rakastavat lämpöä, säännöllistä kastelua ja ravinteita.

daaliat_blogi_4-

Juurakot on helppo hyötää itse ja kasvukauden loputtua nostaa ylös talvehtimaan varastoon. Alkukeväällä kannattaa hankkia uudet juurakot tai nostaa vanhat varastosta esikasvatukseen muutamaksi viikoksi ennen istutusta ulos. Liian hätäinen ulosistutuksen kanssa ei kannata olla, koska daaliat rakastavat lämpöä. Maa saa olla istutusvaiheessa jo lämmin ja daalioiden kasvupaikka tulisi olla aurinkoinen ja hyvin ravittu. Latvominen kannattaa myös, jotta kasvista saadaan mahdollisimman pensastava.

daaliat_blogi2-

Daaliat ovat helppohoitoisia ja palkitsevia, kun vain muistaa kastella ja lannoittaa niitä säännöllisesti. Riippuen istutusajankohdasta daaliat kukkivat heinä-elokuulla. Kukintoja kannattaa välillä poimia myös maljakkoon, koska niitä muodostuu jatkuvasti lisää.

daaliat_blogi_5-

Syksyllä hallan voi antaa puraista kasvustoihin ennen juurakoiden ylösnostoa. Juurakot voi säilyttää kellarissa esimerkiksi turvemultaan tai hiekkaan pakattuna, sanomalehden sisään kääräistynä. Juurakon lämpötila ei saisi painua miinusasteiden puolelle. Talvella kannattaa käydä tarkastamassa juurakoiden tilanne, jotta ne eivät pääse täysin kuivamaan. Usein suihkuttelu riittää kostutukseksi.

daaliat_blogi_6-

Kevään daaliavalikoimamme löydät tämän linkin takaa: DAALIAT

Kommentit: 0

Vain rekisteröidyt käyttäjät voivat jättää kommentteja.
Kirjaudu sisään ja jätä kommentti Rekisteröidy heti