Syksyllä istutettavat kukkasipulit, amaryllikset ja pioninjuurakot - tilaa turvallisesti kotimaisesta verkkokaupasta!
Ei saatavilla
Suviruusu 'Poppius' aloittaa näyttävän kukintansa hieman juhannusruusun jälkeen kesä-heinäkuun vaihteessa. Ruusu kukkii runsaasti puolikerrannaisin, tuoksuvin kukin ja tulee varmasti kukkiessaan huomatuksi puutarhan kaunottarena. Maljamaisten kukkien väri vaalenee kauniisti kukinnan edetessä. Uudet vuosiversot ovat kauniin punaiset ja lähes piikittömät. Vanhempien varsien tyvet ovat piikkiset. ’Poppius’ kukkii edellisvuoden versoihin, kiulukat ovat tumman ruskeanpunaiset ja kiiltävät. Syksyisin sen lehdistö on kauniin oranssinkeltainen.
Suviruusulle paras kasvupaikka löytyy aurinkoiselta tai puolivarjoisalta paikalta runsasravinteisessa, hyvin vettä läpäisevässä maassa. Se kestää hyvin myös kuivuutta. Lisäksi se on erittäin talvenkestävä. Istutusväli: 100 cm.
Ruusu sopii kasvutapansa puolesta hyvin yksittäispensaaksi, joka leviää juurivesojensa ansiosta. Sitä voidaan käyttää myös vapaasti kasvavana aidanteena.
Nimensä 'Poppius' on saanut Juvan pappilassa syntyneen Gabriel Poppiuksen mukaan. Sen on nimennyt esimiehensä mukaan Ruotsin maaviljelysakatemian koeaseman johtaja Carl Stenberg.
Tieteellinen nimi | Rosa |
Myyntikoko | astiataimi |
Täysimittaisen kasvin koko | astiataimi |
Kasvualusta | kuiva-tuore, runsasmultainen, läpäisevä, kalkittu |
Erityistä |
|
Kasvuvyöhyke |
|
Kasvupaikka |
|
Kukinnon väri |
|
Kukinta- tai korjuuaika |
|
Vuotisuus |
|
Alkuperämaa |
|
Taimiväli | 100 cm. |
Varastossa | Ei |
Parhaan kukinnan pensasruusut antavat aurinkoisella tai vain lievästi varjoa saavalla kasvupaikalla. Täysin varjossa ruusut eivät kuki kunnolla. Auringossa ruusut kukkivat runsaasti, mutta puolivarjoisalla paikalla kukinta kestää pidempään.
Multakerroksen paksuus tulisi olla 50-60 cm syvä. Ihanteellisin kasvualusta on vettä läpäisevä, ravinteikas, kalkittu, ja tuore, mikä pidättää kosteutta hyvin. Vesi ei saa jäädä koskaan seisomaan ruusupenkkiin.
Varsinkin savimaalla kasvit kannattaa istuttaa kohopenkkiin tai kaivaa kuoppaa syvemmäksi, jonka pohjalle laittaa 20 cm karkean sora- tai kivimurskakerroksen. Kohopenkissä koko ruusupenkki on noin 10 cm korkeampi kuin sitä ympäröivä maa. Tämä edesauttaa talvisten sulamisvesien pois valumista ja maa lämpiää nopeammin, mikä parantaa ruusujen talvehtimista.
Kastele astiataimi hyvin ennen istutusta. Voit upottaa ruukun vesiastiaan ja ottaa pois kun ilmakuplia ei enää nouse pintaan. Kastele myös istutuskuoppa hyvin ennen istutusta. Poista ruukku ja möyhennä paakun pohjaa ja reunoja levittäen kiepille kiertyneet juuret. Lisää multaa istutuskuoppaan parissa erässä kastellen multaa välillä. Istuta pensasruusu samaan syvyyteen kuin mitä se on astiassa ollut.
Istutuksen jälkeen kastele taimi kunnolla; 10-20 l / taimi.
Istutuksen jälkeen
On parempi antaa kasville kerralla kunnolla kymmeniä litroja vettä pari kertaa viikossa, kuin kastella vähän ja useasti. Kun juuret saavat runsaasti vettä, ne hakeutuvat syvemmälle maahan, mikä auttaa kasvia kestämään kuivuutta paremmin vanhempana. Lisäkastelua tulisi antaa istutusvuonna ja jatkossa kasvi hyötyy kuivana kautena kastelusta.
Leikkaus
Pensasruusujen vuosittainen leikkaustarve on vähäistä. Keväällä leikataan vioittuneet ja talvella kuivuneet oksat pois. Pensaasta kannattaa harventaa vanhoja ja maahan painuneita oksia, jotta pensaat pysyvät ilmavina ja kasvussa. Nuorentaminen kerralla alasleikkauksella sopii omajuurisille taimille, muista kuitenkin, että toisen vuoden versoilla kukkivat pensaat jättävät tällöin yhden vuoden kukinnan väliin. Ruusun leviämistä voi hillitä poistamalla juurivesoja.
Lannoitus
Pensasruusut eivät tarvitse niin paljon lannoitusta kuin ryhmäruusut. Lannoita ruusuja valitsemallasi lannoitteella pakkauksen ohjeen mukaan kasvukauden alussa. Elokuun alussa kannattaa antaa PK-syyslannoite, jotta kasvit ehtivät hyödyntää lannoitteen kunnolla ennen kasvukauden loppumista. PK-syyslannoitteen ravinteet auttavat seuraavan vuoden kukkasilmujen muodostumisessa, vahvistavat versoja ja hoitavat juuria, mikä parantaa kasvin talvenkestoa.
|
|
|