Pikkutalvio

Varasto: 52

6,00


Mahdollinen toimitustapa: Nouto myymälästä

 

Varpumainen pikkutalvio on hento, mutta kasvupaikastaan kiinni pitävä puuvartiskasvi. Se on hyvä valinta, kun puutarhassa tarvitaan maanpeitekasvia varjoisaakin varjoisempaan paikkaan. Mustilassa pikkutalvio kuuluu Alppiruusulaakson peruskasveihin. Peittävä kasvusto syntyy, kun pikkutalvion pitkät, maanmyötäiset versot juurtuvat nivelkohdista ja niistä ylöspäin kasvaa lyhyempiä, pystyjä versoja. Ikivihreät lehdet ovat pieniä ja jäykkiä, ja ne asettuvat pystyversoissa vastakkain.


 
Pikkutalvion kukat muodostuvat lehtihankoihin. Ratasmaisia kukkia on runsaimmin alkukesällä, mutta uusia kukkia avautuu harvakseen aina myöhäiseen syksyyn asti.

 

Muhevalla, puolivarjoisalla paikalla pikkutalvio kasvattaa tuuhean, monikerroksisen kasvuston, joka sattaa jopa ahdistaa pienikokoisia naapureita. Versot myös kiipeilevät muiden kasvien yli. Parhaimmillaan pikkutalvio onkin keskikokoisten tai kookkaiden pensaiden aluskasvina tai varjoisan paikan maanpeitteenä.

 

Kasvuvyöhyke: kestävä
Latinankielinen nimi: Vinca minor
Myyntikoko: 0,8-1 l astiataimi
Täysimittaisen kasvin koko: 10-30 cm
Kukinta: touko-kesäkuu runsain kukinta
Kasvupaikka: puolivarjo-varjo
Kasvualusta: kuiva-tuore, keskiravinteinen
Istutusväli: 35 cm

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös


Selaa tätä tuoteryhmää: Muut perennat